Funktionalinen Lääketiede

www.fms.fi

Funktionaalinen eli toiminnallinen lääketiede on terveydenhoidon alue, jossa painotetaan kehon oikean ja optimaalisen toiminnan merkitystä sairauksien hoitamisessa ja terveyden palauttamisessa. Funktionaalisessa lääketieteessä yhdistetään ja käytetään tietoa monelta eri tieteen alalta: lääketieteen eri osa-alueiden, kuten sisätautien, neurologian ja immunologian lisäksi biokemian, kasvitieteen, ravintotieteen, kliinisen ekologian, toksikologian (myrkkyoppi), genetiikan (perinnöllisyysoppi) ja fysiologian alalta.

Toiminnallisen lääketieteen peruslähtökohtana on, että olemme biokemiallisesti yksilöllisiä, millä tarkoitetaan sitä, että ihmiset eroavat luonteenpiirteiden lisäksi myös aineenvaihdunnaltaan, solujensa kyvyltä välittää informaatiota sekä elintensä väliseltä tiedonsiirtojärjestelmältä. Yksilöt voivat myös reagoida hyvinkin eri tavalla esimerkiksi ympäristömyrkkyihin, ravinnon lisäaineisiin ja lääkitykseen ja vitamiini- ja hivenainetarpeet voivat samoin olla hyvin yksilöllisiä.

Toinen funktionaalisen lääketieteen periaate on tasapaino. Elimistö hakeutuu parantuessaan kohti sisäistä tasapainoa. Myös sairaudet nähdään ennen kaikkea häiriöinä yksilön ja hänen ympäristönsä tasapainossa, mitä pyritään korjaamaan kokonaisvaltaisesti, jotta tasapainotila jälleen saavutettaisiin.

Funktionaalisessa lääketieteessä sairauksia ei pidetä vihollisina vaan elinjärjestelmien hallintaa ja tasapainoa ylläpitävien mekanismien pettämisenä. Kehon toimintahäiriöt ja sairaudet ilmenevät harvoin vain yhdessä elimessä, vaan ne koskevat yleensä koko kehoa. Funktionalisessa lääketieteessä painotetaankin kaikkien kehon elinjärjestelmien riippuvuutta toisistaan, minkä vuoksi hoito on aina kokonaisvaltaista.

Potilaan tilaa arvioidaan kartoittamalla ravitsemusvirheet, mahdollinen immunologinen epätasapaino ja tulehdukset sekä selvittämällä ruoansulatuskanavan häiriöt ja maksan myrkynpoistojärjestelmän mahdollisesti puutteellinen toiminta toiminta, oksidatiivisen stressin eli hapetusstressin vaikutus (vapaiden radikaalien aiheuttama vauriotila elimistössä) ja mahdollinen hormonien epätasapaino. Toiminnallisilla laboratoriotesteillä selvitetään, miten hyvin keho toimii näillä kuudella tärkeällä alueella.

Esimerkiksi potilaan maksakoetulokset saattavat olla perinteisissä laboratorioanalyyseissä täysin normaalit, mutta toiminnallisessa testissä paljastuu, että maksan myrkynpoistojärjestelmät toimivat huonosti. Tässä tapauksessa sairauden puuttuminen (=normaalit maksa-arvot perinteisessä testissä) ei merkitse, että maksan toimintakyky olisi moitteeton (=huonontunut myrkkyjen poistokyky toiminnallisessa testissä). Maksan myrkynpoistojärjestelmien toiminnan heikkeneminen lisää kyseisen henkilön riskiä sairastua moniin eri kroonisiin sairauksiin.

Suolistovaivoja voidaan kartoittaa laajalla ruoansulatusanalyysillä tai laajalla aineenvaihduntatestillä, jossa tutkitaan virtsan orgaanisia happoja. Virtsan orgaanisia happoja tutkimalla saadaan runsaasti tietoa elimistön aineenvaihdunnan toiminnasta ja häiriöistä. Testillä voidaan selvittää suoliston toimintaa, energia-aineenvaihduntaa, hermovälittäjäaineenvaihdunnan lopputuotteita, aminohappo-aineenvaihduntaa ja siihen liittyviä hivenaine- ja vitamiinipitoisuuksia. Tuloksia voidaan käyttää hyväksi hoidettaessa dysbioositilojen ja ruuansulatusvaivojen lisäksi erilaisia kroonisia vaivoja kuten kroonista väsymystä, lihas- tai nivelkipuja sekä hermostoperäisiä ongelmia.

Kaikissa suolisto-ongelmissa hoidon perusta on ruokavalio. Funktionaalisessa lääketieteessä sairaudet - ei vain suolisto-ongelmat - liitetään ruoansulatuselimistön ja maksan myrkynpoistojärjestelmien ongelmiin ja niiden vaikutuksiin immuuni-, hermosto- ja hormonijärjestelmään.

Kolmas periaate kuvastaa terveyden merkitystä: terveys on positiivista elinvoimaa, ei vain tila ilman sairautta. Ihminen voidaan koululääketieteen mukaan luokitella terveeksi, jos häneltä ei löydy mitään erityistä diagnosoitavaa sairautta. Silti hän voi tuntea itsensä ajoittain tai jatkuvastikin esimerkiksi väsyneeksi ja huonovointiseksi ja laahustaa päivästä toiseen voimiensa äärirajoilla olematta silti varsinaisesti sairas. Terveys on funktionaalisen lääketieteen mukaan yksilölle ominaista parasta mahdollista elinvoimaa ja hoito tähtää paitsi sairauden kiusallisista oireista eroon pääsyyn niin myös siihen että yksilö pääsee parhaalle mahdolliselle toimintatasolle.

Hoidoissa tuetaan heikosti toimivia soluja ja siten koko elimistöä muun muassa hyvällä ravinnolla, lisäravinteilla, vitamiineilla, hivenaineilla, antioksidanteilla, probioteilla eli hyvillä bakteereilla, luonnon lääkkeillä sekä lääkehoidoilla, joissa korostetaan luonnonmukaisuutta.

Funktionaalisen lääketieteen mukaan elimistössä voi olla häiriötiloja, jotka muuttuvat sairaudeksi ellei näihin häiriötiloihin puututa ajoissa. Tällöin elimistössä heikoin lenkki hajoaa, eli jokin tietty sairaus puhkeaa ennen pitkää, jos elimistöä on rasitettu vääränlaisilla elämäntavoilla, myrkyillä tai muulla kuormituksella. On tutkijoita, joiden mielestä jopa kahdeksan kymmenestä sairaudesta olisi aiheutettu elintavoilla tai vääränlaisella ruokavaliolla. Jokainen on kuitenkin ensisijassa itse vastuussa itsestään ja omasta terveydestään, mutta lääkäri voi auttaa ja ohjata, jolloin luonto parantaa, jos siihen annetaan mahdollisuus.